Kysyin pojalta, että minkälainen synttärikakku tehdään tänä vuonna. Vastaus oli, että lakkoja ja kermaa ja tarpeeksi iso kakku. No, helppoa kuin mikä. Poika kun oli vielä itse kerännyt innoissaan lakat viime kesänä..

 Siispä, tein kymmenen munan tumman pohjan pellille, jonka puolitin. Väliin laitoin lakkahilloa, sekä hirveän paksun kerroksen täytettä, joka sisälsi valkosuklaa-nougatmoussea, rahkaa ja lakkahilloa. Olikin tosi hyvää!

 Päällä lakkoja kiilteen alla, ja pursotukset floravispiä.

IMG_3672-normal.jpg

IMG_3686-normal.jpg

  Ja ettei kaikki kuulosta aina liian hyvältä, niin onneksi kerkesin kuvata kuitenkin kakun ennen kuin lähdin sitä kiikuttamaan meidän varajääkaappiin. Sillä just, kun olin laittamassa kakkua kaappiin, se kippasi ja lensi pitkin kupua. Onneksi sattui olemaan kupu päällä, yleensä kun en sitä käytä..

 ps.. Ihme on tapahtunut, sain kuvat laitettua tänne. Meinasi jo hermoa kysellä, kun oon tekstin kirjoittanu jo monesti, mutta kuvat ei ole suostuneet tulemaan. Että hyvä, Vuodatus on taas edistynyt :))