Kirjoittaja
Kotiäiti, joka hurahti kakkuihin.
Voi tulla myös muita leivonnaisia, mikäli kerkeän kuvata ennen kuin katoavat
Kommentit piristävät!
sähköpostini: askareet@hotmail.com
|
06.05.2012 - 21:37
Nyt tulee vappumunkit, vähän myöhässä.. Tehtiin meillä siis munkkeja. Ja uutuutena innostuin kokeilemaan donitseja ja ihan olivat hyviä nekin.

Donitsit kuorrutin kinuskikuorrutteella ja strösseleillä.

15.04.2012 - 21:10
Tästä näyttää muotoutuneen meidän perheen perinne pääsiäiseen.

15.04.2012 - 21:08
Pääsiäiseltä myös tämä kakku. Pohjana suklaakakku, täytteenä aprikoosihilloa ja voikreemiä. Päällä suklaakuorrutus, jonka alla myös voikreemiä ohut kerros.

15.04.2012 - 21:05
Pääsiäisenä oli myös voileipäkakkua, täytteet samat kuin edellisissä voikkareissa. Olen aina pitänyt voileipäkakun tekoa työläänä, mutta ei se oikeasti niin vaikeaa ole. Joka kerta sujuu paremmin, että näitä voisi alkaa tekemään enemmänkin.

12.04.2012 - 21:59
Pääsiäisenä juhlittiin sopivasti erästä herraa. Jo aikaa sitten kyseinen sankari oli tehnyt marsipaanin ja sokerimassan jämistä kanakoristeita, jotka halusi omaan kakkuunsa. Ja mikäs sen sopivampaa kuin kanoja pääsiäiskakussa ;)
Vaalea pohja, välissä minttusuklaatäyte ja omenahilloa. Päällä ohut kerros vaahtismassaa ja pursottelut kerma-rahkalla.

Ja kanoja...

28.03.2012 - 11:56
Tätä syötiin eräänä sunnuntaina kahviaikaan. Pitkään on ollut kokeilulistalla ja nyt oli kaapissa vanhenevia juustoja ja ajattelin, että paranevat, kun paistetaan. Ja oli kyllä positiivinen yllätys tämä kakku. Oikein hyvää.
Ohjetta kirjoitan, kunhan löydän sen..

Meillä tämä kakku syötiin perunajauholla suurustetun mansikkasurvoksen kanssa.

20.03.2012 - 10:37
Molemmissa kakuissa kaksi kinkkutäytettä, joka sisälsi: palvikinkkua, purjoa, maustekurkkua, sinappia, ranskankermaa ja ruohosipulituorejuustoa.
Ja yksi meetvurstitäyte, joka sisälsi: meetvurstia, paprikaa, ranskankermaa ja aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustoa.
Päällä kerman ja maustamattoman tuorejuuston seosta.


20.03.2012 - 10:25
Pikkuiselle tytölle kastekakku. Vaalean pohjan täytteenä vakio vaaleanpunainen täyte eli omenahilloa ja vadelmarahkaa. Päällä itsetehty vaahtismassa.



Kastekakkuja vain on niin hauska tehdä, ne on niin hellyttäviä :)
11.03.2012 - 20:53
Angry Birds -kakkua toivottiin ja mahdollisimman isoa. Nyt on kyllästyminen tullut massoja kohtaan, joten päätin käyttää koristeisiin vain karkkeja.
Vaalea, kuuden munan pohja, täytteenä omenahilloa ja vaniljaista-rahkaista-kuningatarmoussea. Päällä kinuskia, reunoilla flora-vispin ja valkoisen rahkan seosta.


Possuja lähemmin...

Ja lintuja...

Possut ja linnut pestyjä marmeladikuulia. Muut osat karkeista leikeltyjä.
07.03.2012 - 12:14
Jo jonkin aikaa sitten sain viimein kokeiltua macaron-leivoksia. Halusin nimittäin kokeilla niiden täytteessä kastanjapyrettä.
Täyte oli oikein onnistunutta ja hyvää, laitoin voita, kermaa ja kastanjapyrettä, en kerinnyt mittailla, että paljonko mitäkin laitoin, kun maistoin aina välillä ja taas lisäsin jotain :) Macaron-kuorista onnistui ne, joihin en lisännyt väriä. Värilliset levähtivät ja jäivät peltiin kiinni... Että en ehkä vaivaudu toista kertaa näitä kokeilemaan.
Mutta tuo kastanjapyre, sitä en ollut ennen maistanut ja oli aika positiivinen yllätys. Minusta maistui hiukan mantelille. Siksi sekoitinkin lopun pyreen kermavaahdon sekaan ja laitoin laskiaispullien väliin. Ja kyllä oli hyviä. Kiitos Nami-hiiri tästä kokeilusta :)

Tökkiiköhän jollain muullakin tämä vuodatus näin paljon kuin meillä? Meinaa mennä hermo, kun saa tekstin ja kuvan laitettua, lakkaa vuodatus toimimasta... Ei kohta jaksa päivittää tätä ollenkaan :(
|
Verkkokauppoja
Leivontatarvikekauppa verkossa:



Blogeja, joissa vierailen
|